Taas pitää niin kiirettä, että vuorokaudessa tuntuvat tunnit loppuvan kesken. Tänään aamulenkillä Luukissa (Hanna & koirat) keskellä tietä köllötteli kyy ja nautiskeli tästä harvinaisesta aurinkoisesta päivästä. Ensimmäistä kertaa ikinä käärme ei näyttänyt laisinkaan vastenmieliseltä. Kotona floridalainen Pamela viljis 1 vee lähentelee jo metrin mittaa, joten kotoinen kyypienokainen näytti suorastaan matoselta.

Decon agility-treenit ovat olleet enimmäkseen katkolla hallin huoltotoimien ajan. Viime torstaina Riina (fysioterapeutti) kävi Decon läpi. Lapojen välissä oli hieman isompi, mutta ei mitenkään hälyttävä jumi ja selässä pienempi. Lanne kinnasi jonkun verran. Koiruus aukesi kuitenkin helposti kertakäsittelyllä.

Viikonloppuna piipahdimme Haikon-kartanossa. Deco oli Pirjolla hoidossa ja valtasi illalla häikäilemättömästi pinsereiltä paikan Pirjon vatsan päältä. Uhkarohkeaa peliä pojalta. Lenkeillä Fun ja Deco nyhjäsivät keskenään nautiskellen toistensa jakamattomasta huomiosta.

Remo oli ollut Lauralla helppo nakki. Se majoittui keittiöön ja päivysti siellä koko ajan. Yöksi se siirrettiin turvallisuussyistä muualle. Piskin kisojen ajan Remo istui korppikotkana auton takakontissa osottaen mieltään marsuista. Viimeiseksi se joutui vierailemaan mopsi Tyynen luona. Rempuhan tunnetusta arvostaa pentukoirien huomiota... Molemmille hoitopaikoille kiitokset!

Rena on ahertanut lauantaina maailmaan kahdeksan (4+4) airisvauvaa ilahduttamaan airisihmisiä ja pentujensa tulevia perheitä. Yksi pieni tyttö siirtyi suoraan sateenkaarisillalle. Tällä hetkellä mamma, lapset ja kätilöt voivat hyvin. Onnea Virpi, Erja ja kaikki asianosaiset!

Fun on noussut agilityssa kolmosiin, Piski ja Kerttu kakkosiin. Isot Onnittelut jokaiselle!  Pirjolle vielä erikoisonnittelut, sillä olet saanut palaset loksahtamaan upeasti kohdalleen!

Ace aloitti toko-uransa vaatimattomasti tuloksella ALO-1 ja täydet 200 pistettä! Ninalle vielä kerran aivan Supersuuret Onnittelut! Kertakaikkiaan hieno työvoitto!

Eikalle koeajetaan uutta morsmaikkua. Leijonaharja Viola tuli Sagalta ja Marialta viikko sitten totutukseen. Pupuset tulevat kyllä loistavasti toimeen keskenään, mutta mutta... Nyt meillä on kaksi ympäriinsä viipottavaa kania (Hilma pysyi vain yläkerrassa) ja Viola katoaa pihoilta vielä Eikkaakin tehokkaammin. Onneksi naapurit ovat olleet valppaana. Deco pitää kiirettä ja se on viimeksi tänä aamuna tehnyt ihka oikeita paimennushommia =)