Ensimmäinen selvisi taudista  yllättävänkin kivuttomasti. Toinen lähti aamulla terveenä kouluun ja haettiin muutaman tunnin kuluttua 38,9 asteen kuumeessa kotiin. Onneksi Tamiflu-kuuri saatiin tälläkin kertaa nopeasti päälle. Tämä raukka on vain selkeästi edellistä kipeämpi ja oksentelee. Meillä ei taideta rokotuksia tarvita... 

REMO

Remolle kuuluu kaiketi ihan kohtuullista. Vointi vaihtelee lähes päivittäin turhankin energisestä ei niin hyväntuuliseen. Tramal menee edelleen aamuin illoin, mutta lääkityksen teho ei ole toivottavaa. Pidemmän lenkin tai rajumman irtioton jälkeen Remo on selkeästi kipeä. Ylösnoustessa se joutuu hakemaan takapäätään alleen, eikä halua lähteä liikkeelle. Se on erittäin äreä kaikille ja karjuu kuin jalopeura, jos joku liikkuu lähistöllä.

Lenkkien sekä määrällisen vähenemisen että matkallisen lyhenemisen jälkeen se on ollut yleisesti ottaen paremmalla tuulella. Siinäkin on kääntöpuolensa, kun mieli vie ja kroppa ei kestä. Sen seurauksesta Remo aktivoi taas itseään urakalla. Sillä on ollut erilaisia projekteja kirjahyllyn tyhjentämisestä vaate- ja wc-kaappien tonkimiseen. Magda on oman turvallisuutensa takia Decon kanssa yläkerrassa. Sitä ei uskalla jättää Remon kanssa samoihin tiloihin, sillä koskaan ei tiedä mitä Remon jäljiltä lattioilta löytyy.

Arvaustehtävä: Mikä on ruskea, kiiltävä ja sileäpintainen, n. 25 cm pitkä ja näyttää hevosen tai lehmän sikiöltä, on limapussissa ja löytyy meidän sängystä?

Vastaus:  1 ½ laatikollista Pikkuveljen Parhaat - toffeesekoitusta, joita lapsi myy kerätäkseen luokkaretkirahoja. Ne taas rampa koira onnistui varastamaan 140 cm korkeasta nuorisosängystä


Ajelin ensimmäistä kertaa koko koiran Virpillä muutama viikko sitten. Jalat saksittiin lyhyeksi ja täytyy sanoa, että takaosan näkeminen oli shokki. Kaikki lihakset olivat kadonneet ja oikealla puolella entisen reisilihaksen alapuolella oli kuoppa!. Koko takapää oli kauttaaltaan hutera. Vaikka tiesin mitä odottaa, pääsi koiran huono kunto yllättämään.

Juu ja tiedän kyllä, että Remo tarvitsisi aktivointia. Valitettavasti kapasiteettia siihen ei vain ole. Aikaisemmin sille riitti, että se sai kulkea mukana lenkeillä ja treeneissä. Nyt fysiikka ei sitä kestä. Liikunnan minimointi on tuonut jonkin verran helpotusta kipuiluun, mutta aina koiralle paremman ulkoilun jälkeen se on kipeä. Myös lenkittömien päivien joukossa on huonoja päiviä. Missä kohtaa menee hyvän ja laadukkaan elämän raja? Sitä on niin kovin vaikea arvioida! Tosiasia on kuitenkin se, että Remo on monisairas koira, joten ihmeparantumista ei tapahdu.

 

Remo, Eikka ja takana Magda  26.10.2009