No ei nyt sentään, mutta tokoiltu on kuitenkin ja ihan ikioman kategorian edestä! Tavoittena olisi kisata Decon kanssa avo pois alta, että pääsisimme pian itse asiaan. Deco on sen tyyppinen koira, että sen kanssa ei kannatta tehdä hirveästi erilaisia variaatioita liikkeistä. Blondille on paras tehdä asiat mahdollisimman yksinkertaisiksi.

TORSTAINA  hyödynsimme Virpin saikkua Tiltun tiloissa. Peilit olivat todella tervetulleet, sillä Magdan seuraamisasento on samanlainen kuin Remon. Koira ottaa katsekontaktin ulommalla silmällä eli kulkee pää kenossa. Ja kyseessä on (onneksi!) vasta seuraamisen asento, ei edes valmis liike .

Magda on niin pieni, että ilman ulkopuolista apua on lähes mahdoton nähdä mitä ja miten se tekee. Yritin peilien avulla korjata pään asentoa imuttamalla ja naksulla. Vielä ei näkynyt valoa tunnelin päässä. Tein Magdan kanssa muutamia kapulan pitoja ja kokeilin hyppyä. Jotain positiivista on tapahtunut, sillä perusasento ja siihen siirtyminen vaikuttavat asiallisilta.

Decon kanssa jatkoimme istu-maahan treeniä. Kriittinen metrin raja on ylitetty, joten jospas se siitä. Seuraamisessa askelsiirtymiä, vielä uupuu pakki. Decolle lisäksi vauhtinoutoja ja kapulan pitoa. Tyhmänä päätin kokeilla tunnaria koiralla, jolla ei ole mitään ajatusta omasta kapulasta. No, siinä sitten loppujen lopuksi istumme molemmat maassa ihmettelemässä kapuloita. Hyvä minä!

PERJANTAINA pääsimme oikein tehosyyniin. Nina oli pyytänyt meitä treeniseuraksi. Yllättäen aikataulu oli mitä oli, joten näimme vain jälkimmäisen setin mestari Ässän karsintojen viimeistelystä. Yhtään en ihmettele, vaikka seuraavana päivänä voitto heltisi kymmenen pisteen erolla seuraavaan! Pariisin kone kutsuu! Omat koirat olivat häriötekijöinä Valolle ennen kuin pääsivät tositoimiin itse.

Ensin oli Magda. Perusasento on ihan ok. Magda tarvitsee vain lisää malttia, sillä se on sitten ihan pikkuisen säpäkämpi liikkeissään kuin Deco. Seuraamisen asentoon kokeilimme sekä tiukkaa käännöstä oikealle että reipasta kävelyä suoraan. Molemmissa saatiin onnistumisia eli niitä jatkossa. Vauhdissa imuttaminen, käännöksissä palkka ja mielellään oikeasta kädestä!

Ruutu on aluillaan, joten Timo palkkasi koiran tyhjään ruutuun. Pientä banaania lähestyessä, mutta pysyy vielä merkkien sisäpuolella. Viimeiseksi lähetys lelulle, mihin ei ainakaan vielä käytä silmää. Lopuksi Nina yritti opettaa asennonvaihtoja takajalat paikoillaan. Haastava tehtävä, kun koiran etupää ei tiedä mitä takapää tekee ja päät yhdistää keitetty spaghetti.

Decolle alkuun seuraamista. Pieniä keskittymisvaikeuksia, sillä halu ruutuun oli kova. Skarppasi kuulemma hyvin pysähdyksiin ja käännöksiin. Periaatteessa siis ihan jees. Ruutu kuten Magdalla, mutta lisäksi kokeilin jättää koiran kulmamerkille ja lähetin sen metrien päästä. Onnistui! Liikkeessä seisomisessa ensimmäisellä kerralla kääntyi, kun palasin. Harjoittelimme uutena asiana etupalkalle vapauttamista koiran luo palatessa ja takaa. Lisäksi vahvistimme pysähdyksen terävyyttä heittämällä palkka eteen heti käskyn jälkeen. Yllätyksekseni Deksu toimi moitteetta, mutta itsellä on paljon oppittavaa!  

Viimeiseksi pureuduimme kaukojen palkkaamiseen. Takapalkka(kin) oli Decolle uutta, eikä se tuntunut lelulla toimivan. Koira vain hidastui. Kotiläksyksi kehoitus kokeilla takapalkkaa namikipolla. Summa summarum, oma toko-motivaatio nousi jälleen ja Decon mielestä toko on sairaan hauskaa! On aina yhtä hämmästyttävää huomata, että treenaminen sekä vie eteenpäin että tuottaa tulosta!

Nina viimeisteli omaa kisavirettään opettamalla Toivolle ruutua. Joku päivä youtubeen ladataan video, missä pieni skotti lentää 20 metristä ruutuun tappaakseen palkan. Sitä kannattaa odottaa!