Tallessa ollaan, vaikka viipeellä tullaan.

Edellisistä kisoista oli kulunurt jo kolme kuukautta. Suuntasimme Anjan kyydillä Hyvinkään hallille, jossa jääviyssyistä tuomareina toimivat Sami Topra kahdella radalla ja Kati Vala yhdellä. Deco starttasi aivan alkupäässä, mutta onneksi suuren kisaajamäärän vuoksi rataantutustuminen oli kolmessa osassa.

Ensimmäisellä radalla koira tuntui todella hyvältä. Deco liikkui ripeästi, mutta oli kuitenkin kuulolla. A:n jälkeinen kääntörima tippui. Mielestäni olin ohjannut todella huolellisesti, mutta Anjan mukaan käsi vispasi edestakaisin. Pitäisikö tuota nyt muka uskoa? HYL tuli loppuosassa rataa. Putken suu oli puomin pään vieressä ja koira kääntyi hypyltä suoraan kohti putkea. Oletin luonnollisestikin, että Deco menisi ohjaamatta puomille. Toisin kävi. Putkikiellot ovat ainakin toistaiseksi taakse jäänyttä elämää.

Toisella Topran radalla koiran vire oli edelleen hyvä. Se vain kääntyi renkaalta niin tiukkaan, että sillä ei ollut mitään mahdollisuutta suorittaa puomia edeltävää hyppyä pudottamatta rimaa. Ei muuten ollut ainoa tiukasti kääntyvä koira, jolle kävi näin. Muutamaa heikohkosti ohjattua kohtaa lukuunottamatta Deco oli kuitenkin hyvä. Se yritti parhaansa mukaan lukea ohjausta ja väistellä radalla ohjaajana toimivaa neanderthal-ihmistä . Grim voitti tämän radan lähes täydellisellä suorituksella. Hyvä Mustikki!

Viimeinen rata oli kaaos. Kaksi ensimmäistä estettä meni hyvin ja kolmannella Deco lensi ohjauksen läpi. Siihen hajosi pakka. Seuraavalla hypyllä koiran edessä -> koira A:lta läpi -> menossa väärään päähän putkea -> keinun pään ohi -> vinosti keinulle -> sivusta alas ja pari estettä pyörien. Tässä vaiheessa ajattelin keskeyttää radan, mutta Deco paineli jo kepeillä. Kokosin itseni ja panostin putken jälkeisen esteen tiukkaan haltuunottoon. Vaikka jopa radan reunalle näytti, että yritin säälittävästi jotakin, Deco hyppäsi Kiinaan. Ei tullut paketti kasaan ei. Vielä parin epäonnistuneen esteen jälkeen luovutin. Täytyy sanoa, että harvoin saa näin paljon vastinetta rahoille. Ehdin jo ajatella useampaan kertaan, että eikö tämä hemmetin rata lopu ikinä!

Kisojen loppusaldo oli kuitenkin vahvisti plusmerkkinen. Kisaaminen tuntui hyvältä ja huomasin kaivanneeni kaikkea kisoihin liittyvää. Viime kesänä olisin ollut masentenut viimeisestä radasta, mutta nyt pystyin ottamaan sen huumorilla. Kävin jälkikäteen treenaamassa haltuunottoja vauhdista sekä korjaamassa pahasti hajoamassa olevaa A:n kontaktia...

Kisojen jälkeen menimme meille syömään tortilloja. Risse oli tuonut Samun etukäteen ja Heini tuli Sagan kanssa perässä. Keittiöön mahtui yllättävän hyvin viisi bordercollieta, kromfohrländer, airis ja podengo .