Decon kanssa olemme aloittaneet agility-tuntuman hakemista. Olin ilmoittanut molemmat koirat Gora Zeljkon koulutukseen. Valitettavasti satutin töissä ikävästi selkäni, joten pääsin vain toiselle paikalle (20.4). Alkutreeneissä Magda rysäytti päin rimaa, joten Decosta tuli päätyöskentelyn kohde.

Alku oli kammottavaa. Deco karkasi lähdöstä, tuli hypyn ohi, tiputti riman, karkasi putkeen, otti kiellon putkelta jne. Onneksi Zjelko oli sitkeä, eikä antanut minun luovuttaa. Z:n sanoja lainatakseni, ensimmäiset 45 min haimme yhteistä säveltä, sen jälkeen koira kulki hyvin.

Purinan käyttökiellon takia kevään aksat ovat jääneet vähäisiksi. Kontaktit vuotavat satunnaisesti ja lähdössä on välillä vaikeuksia pysyä. Työmaata riittää ja yhteistyön hioutuminen ottaa aikaa, jos se nyt Teemun jälkeen enää onnistuukaan.

Tokot ovat valitettavasti vaihteeksi lähes jäissä. Pitäisi varmaan asettaa kisatavotteita, että saisi oman motivaation pysymään korkealla tai edes kohtuullisena.

Lampailla Deksu on saanut käydä vain yhden ½ setin lisää. Koska viime vuoden paimennukset jäivät vähäisiksi, täytyy passeli asenne hakea uudelleen.