Tiistaina katkaistiin Decon kohtuullisen pitkä agilitytauko. Sitten lokakuun se on nähnyt esteet kahdesti (lyhyttä ja helppoa), minkä lisäksi yhteinen treenimäärä viimeisen vuoden ajalta on todennäköisesti kahden käden sormin laskettavissa.

Voisinpa sanoa, että kaikki meni kuin tanssi ja elämä oli ihanaa, mutta ei sinne päinkään! Deco kävi niiiin kuumana ja oli kertakaikkiaan pois tumpusta. Oma selkäkipu ei parantanut ennestään "loistavaa"  liikkumista, joten ohjaus ei käynyt ihan yksiin koiran viretilan kanssa. En ole  i k i n ä  nähnyt, että Deksu menisi toistuvasti niin törkeästi ohjauksen läpi. Hypyt olivat pitkiä laakahyppyjä, jarrutukset eivät toimineet ja mikäli ohjaus oli yhtään myöhässä, se vain ampui jonnekin horisonttiin. Kuola roiskui koiran huutaessa ja se näytti vähintäänkin vesikauhuiselta eläimeltä. Pisteenä iin päälle vuotivat kontaktit!

Treenistä ei ihan oikeasti tullut mitään. En voinut kuin nauraa, sillä vaihtoehdoksi olisi jäänyt itkeminen. Kysyin Sepolta pitäisikö koira ilmoittaa kuuteen starttiin, jos vaikka viimenen onnistuisi. Seppo ehdotti ystävällisesti, että jos nyt ensin treenaisin sen kuusi kertaa ja vasta sitten sitten harkitsisin yhtä starttia. Tämän jälkeen Seppo otti Decon ja kävi tekemässä radan vain yhdellä eksymisellä. Testosteronin vaikutusta vai mitä, muta koira oli koko ajan kuulolla...

Eilen oli Magdan kimppis, missä M on ollut mukana peräti kahdesti. Koska Magda on edelleen juoksuhoidossa Matilla, pääsi Deco mukaan hallille. Deksu joutui odottelemaan pitkään sisällä, minkä jälkeen otin sillä vain pari lyhyttä pätkää. Se valui kertaalleen puomin läpi ja teki törkeän lentokeinun. Back to basic!