Magda on ottanut parin viime kuukauden aikana kasvupyrähdyksen ja näyttää nyt jo pienehköltä maxilta. Juoksu ei ole vielä alkanut, joten on odotettavaa, että pieni takakorkeus tasaantuisi. Painoa neidillä on huisit 12.3 kg ja säkä ~ 45 cm. Magda on viime aikoina joutunut viettämään lähinnä kotikoiran elämää, joten hoitokoira Voitto-skotista onkin tullut Toivo eli Toitoi eli Magdan oma toyboy .

Magda (ja Mao) 20.5.2010

Magda ja Mao (Suvin pentu)  20.5.2010

Lampaat ovat saapuneet! Jouni, Terhi ja Anja kävivät viime viikolla hakemassa 10 uuhikaritsaa Paarvion Annikalta Tammisaaresta. Kävimme perjantaina Anjan kanssa laitumella. Ensimmäinen tunti(! ) meni lauman jakamiseen kahtia niin, että kaksvitoseen (25 m x 25 m) jäi osa lampaista ja muut saatiin ajettua rinteeseen näkymättömiin. Magda sai lopulta tehtyä oikeinkin mukavaa pätkää poispäin ajoa. Ensivaikutelman perusteella kesästä on tulossa haastava, mutta täytyy antaa lapsille vielä aikaa  .

Risteytyslapset 19.5.2010                                                                          photo Jouni Vainio

Oikea käsi reistaa edelleen . Saikkua on tämän kuun loppuun, mutta loppu ei taida ihan vielä(kään) häämöttää. Lääkityksen vaihdon myötä yleinen vireystaso on noussut, mutta muisti on valitettavasti vähintäänkin yhtä hatara kuin ennenkin. Kivut olisivat kohtuullisesti hallinnassa, ellei tapaturma-alttius ajoittain hidastaisi tasaista toipumista . Näillä eväillä on pärjättävä, joten ei muuta kuin eteenpäin!