Remo is back. Mari oli varustellut sille päivän ajaksi mukavan paikan erillisestä sisäänkäynnistä kuljettavaan sauna-osastoon. Käytössä oli toki vielä kellaritilat. Aamupaivän aikana Mari sai puhelun töihin, missä naapuri kertoi Remon tarkkailevan aidan takana heidän lastensa leikkejä. Koska tontti on aidattu "muodonvuoksi aidalla" eli aidan korkeus on juuri polven yläpuolelle Mari pyysi naapuria laittamaan Remon takaisin sisälle.

Remo ilahtui ensin vieraasta, mutta tajuttuaan joutuvansa uudestaan sisätiloihin juoksi karkuun. Tämä ei ehkä ole keskiverto airikselle mitenkään epätyypillistä, mutta Remo ei ole ikinä juossut karkuun! Heilutteli vain häntäänsä mennessään. Tiukalla käskytyksellä koira alistui kohtaloonsa, mutta yritti lähes samantien uudestaan ulos. Naapuri kasasi oven tukkeeksi puisia puutarhakalusteita ja uskoi koiran pysyvän tallessa. Marin tullesa kotiin oli Remo portin (rintalastaan asti) takana ja piti kovaäänistä tervehtimisseremoniaa.

Hakiessani koiraa kotiin kokeilin itse avata Remon käyttämää ovea. Kahvaa pitää painaa alaspäin samalla kun kääntää lukkoa. Näiden lisäksi ovea pitää nykäistä sisään ja sen jälkeen työntää kohtuullisella voimalla auki. Hmmm, siis yhdellä tassulla kahva alas ja vedetään ovea sisään, toinen tassu avaa lukon ja kolmas tönäisee oven auki (+ toisella kertaa síirtää puisia puutarhakalusteita). Kyllä siitä näköjään airis helposti selviytyy, jopa yhdellä jalalla seisten.

Kun matka nyt siirtyi, niin toivottavasti löytyisi joku Remon pitävä patentti. Hoitopaikat ovat nimiitäin todella vähissä. Onneksi valtoimenaan liikkuessaan Remo on välinpitämätön ihmisten ja koirien suhteen, jos tästä nyt jotakin positiivista yrittää löytää. Koira kuitenkin nautti täysin rinnoin vierailustaan ja yritti luoda Mariin vetoavia katseita,vielä auton takakontista.